Uutiset Tommin kertomana

04.12.2004
Etelä-Suomessakin on sitten lumihankea ja talvista säätä ollut marraskuun lopusta lähtien, pimeätäkin on, mutta pään sisällä liian valoisaa, jotta maisema värittyisi sanoina paperille, tosin teksteistä ei ole pulaa siltikään..
Nurminen jätti kotikaupunkini kiekkojoukkueen verotussyistä, silti homma mennyt suht OK, mitä nyt pientä temppuilua ulkomaanpellejen kanssa (viittaan Sean Averyyn ja hänen katoamiseensa), murskatappioita ei ole vielä tullut kuin yksi mainittava, kausi on puolivälissä, jatkakaa taistelua pojat!
Joitakin keikkoja on tullut tsekattua (ja joistakin tapahtumista jäänyt pääsylippua vaille..), kun on kaupunki taas herännyt henkiin (onko tämä kaupunki joskus hengissä?)...

Softat on edellisen päiväkirjamerkinnän jälkeen asenneltu koneelle ja olen niitä opetellut käyttämään. Ja mitä on saatu aikaiseksi?
Sweet Equals Sufferiin on intro valmiina, en aio siihen enää lisätä mitään. Kertosäkeeseen on tehty rummut,piano ja muokatut sellot. Kertosäkeeseen tulee "soittimien" osalta vielä bassoa. Säkeistö on kaikista keskeneräisin, sillä siinä on ainoastaan rumputausta ja piano siinä päällä. Tarkoitus on pikkuhiljaa tehdä noita juttuja eteenpäin...
Rumputaustat ovat täysin uudet, ainoa mikä edellisiin verrattuna on samaa on tempo. Noista yhteistyö-kavereista mainitakseni, annoin Sweet Equals Sufferista todella raa'an version (intro+perusosat rummuilla ja pianolla) sanoineen ja tarvittavilla yksityiskohdilla höystettynä mukaan, että kaveri voi kokeilla oikeaa kitaraa biisiin ja saa vihiä laulumelodioista...

19.10.2004
Nuo edellämainitut hellekelit jatkuivat sitten elokuun puolivälin tienoille, jonka jälkeen on pääasiassa satanut vettä enempi ja vähempi (eli gootimpaa ilmastoa siis). Ja kun tuo syksy on alkanut, niin on myös jääkiekkopelejä käytyä katsomassa ja pärjäsihän Suomi loistavasti World Cupissa, vaikka eivät epäselviltä tilanteilta välttyneetkään (viittaus Summasen ja Niinimaan väliseen eripuraan ja sen jälkeiseen julkiseen "keskusteluun"). Ja onpa tuo kotikaupunginkin joukkue pelannut ennakkoarvioihin verrattuna loistavasti ja parantanut otteitaan jatkuvasti, osakiitos kuuluu tietenkin maalivahti Nurmiselle (tuli NHL:n työsulun ajaksi auttamaan "ilmaiseksi" kotiseuraansa).
Kesällä Lahti on aika hiljainen paikka, jos rockmusiikista pitää eikä korkeakulttuuri innosta, joten itselläni aika mennyt aika rennoissa merkeissä.

Musiikinteon suhteen olen "pitänyt taukoa", nuo suunnittelemani softat on toisaalla tallessa (en ole unohtanut niitä)...

Äänitysten kohdalla tuli pieniä mutkia matkaan, sillä Timo oli luopunut tietokoneestaan, johon oli tallennettu aiemmin Sweet Equals Sufferin rumputaustat, lisäksi Timo on myös vaihtanut maisemaa ja hän käy nykyään Lahdessa vain satunnaisesti, joten tuokin seikka vaikeuttaa hänen kanssaan työskentelyä. Muut raidat ovat tallessa itselläni ja vaikka joutuisinkin tekemään rumpujen ohjelmoinnit uudestaan, niin onhan mulla tempot ja tiedän aika tarkkaan miltä niiden rumpujen pitää kuullostaa.. Todennäköisesti rupean tekemään rumpuja uusiksi noilla edellämainituilla softilla..
Ilmassa on myös suunnitelmia tehdä yhteistyötä parin kaverin kanssa...

Dropper jatkaa punaisten vaahteranlehtien seassa kahlaamissa, see ya!

25.07.2004
Pari festivaalin omaista tapahtumaa tuli tuossa ennen kesän alkua tsekattua, toinen metalliin painottunut ja toinen eri tyylisiä bändejä sisältänyt kattaus. Alkukesä eli kesäkuu ja heinäkuun alkupuolisko oli itseni kannalta ihan OK-ilmoja, kun lämpötilat pysyivät 10-15 asteen välissä ja kevyttä sadetta oli lähes joka päivä. Heinäkuun loppupuoli on ollut sitten hellettä, josta en henkilökohtaisesti välitä lainkaan.. Täytyy säästellä energiaa kokoajan että jaksaa muun muassa näitä musiikkijuttuja tehdä hiljakseen eteenpäin.

Kone on saanut uuden prosessorin ja emolevyn tässä välissä ja tarkoitus olisi kokeilla erästä musasoftaa, että voisiko sitä käyttää nykyisellä kokoonpanolla ja hommat hoituisi luultavasti askeleen helpommalla tavalla...

Vihdoin ja viimein tarvittavat ohjelmat asennettuani (prosessorin vaihdon yhteydessä jouduttiin tyhjentämään kovalevy) , olen jatkanut Sweet Equals Sufferin äänityksiä ja nyt on valmiina sitten introa varten huilua ja xylofonia sekä pianoihin perusraidat, joista siis tulee säkeistön ja kertosäkeen 'selkärangat'. Edellämainitut pätkät on myös muokattu valmiiseen muotoon. Ainut mikä on kysymysmerkkinä tällä hetkellä raitojen suhteen ovat nuo pianoraidat, että voiko niitä käyttää sillä en voinut soittaa niitä suoraan rumputaustojen tai metronomin kanssa äänityksen yhteydessä tapahtuneen pienen erehdyksen takia... Lähiaikoina on tarkoituksena kokeilla noiden raitojen toimivuutta aiempiin rumputaustoihin ja toteuttaa ne Timon avustuksella.

Ei kai tässä muuta kuin, että latailkaahan biisejä netistä, linkithän löytyvät gramofonin alta... Dropper kiittää, kumartaa ja menee varjoon laulamaan...

18.05.2004
Välillä tarvitsee elimistö vähän rajumpaa musiikkia ja niinpä kävin tuossa taannoin kuulostelemassa kolmen bändin (Withering, Insomnium & Before The Dawn) annoksen verran deathmetallia. Myös Passionworks on katsastettu livenä ja tykkäsin heidän menostaan...

Tietokoneiden levyasemien kanssa on tullut tapeltua tässä lähiaikoina ja niinpä vaihdoin kotikoneeseen uuden sellaisen, kun edellinen tahtoi enemmän tuhota/vioittaa kuin luoda uutta materiaalia ja samalla hankaloitti muunmuassa näiden sivujen päivitystä, mutta ongelma näyttäisi olevan (ainakin omalla koneellani) ohimennyttä..

Pianon ja laulun sävyttämää kasettiesitystä ei ole, mutta Timon avustuksella olen saanut Sweet Equals Sufferin rumputaustoihin tolkkua. Intro ja kertosäe ovat hallussa, mutta säkeistön rumpuja joutuu hivenen "oikomaan", kun tuli tehtyä liian konstikas rytmi siihen. Saatan ehkä tuota monimutkaisempaa komppia käyttää myöhemmin jossakin. Seuraavaksi on tarkoitus äänittää pianojuttuja rumputaustojen mukaan. Muihin kappaleisiin ei ole tarpeeksi osia, joten keskittymisen pääpaino on tuossa demon nimiraidassa...

Timolta tuli tuossa taas nippu valokuvia ja niitähän löytyy allaolevista linkeistä:
A B1 B2 C D

Timon aiemmin tekemiä kappaleita on laitettu nettiin ja ne ovat saatavilla osoitteesta: Timo & Maisa

Seuraavaksi vakavia ajatuksia Timolta:
Luvatkaa minulle! Ettette ikinä karkaa kotoa! Promise me, that you ever run away from your homes!
Kun tunnet olevasi sairas, yksin, petetty, pahoinpidelty, harhaanjohdettu, huijattu, ryöstetty, loukattu, kaltoinkohdeltu
ainoa asia mikä auttaa on RUKOUS JUMALALLE! Rukoile anteeksiantoa ja armoa!
HYVÄ TAHTO (Kun annat jotain hyvää saat myös aina jotain hyvää takaisin)
JUMALA ON RAKKAUS!
Jumala ei usko rahaan/valtaan/eriarvoisuuteen/päihteisiin/ahneuteen/ilkeyteen/kipuun,särkyyn
MAKE SOMEBODY HAPPY, MAKE SOMEBODY STRONG!

07.04.2004
Jokin pisti tietokoneen tässä välissä sekaisin ja siihenhän meni sitten Windows sun muut tärkeysjärjestyksessä musasoftat ohittavat ohjelmistot uusiksi ja nyt en ole halunnut ottaa riskiä musasoftien kanssa, jos niistä joku sattuisi laittamaan koneen uudelleen jumiin. Biisien työstämisen suhteen (ainakin koneen kanssa) olen siis jonkin aikaa tauolla. Tuli tuossa tosin tehtyä avausraitaan säkeistöön melodia ja sovitin sanoja säkeistöön ja kertösäkeeseen ja kuten edellisellä kerralla jo vähän aavistelinkin, niin tuo avausraita tulee olemaan otsikoltaan 'Sweet Equals Suffer'. Vielä kun saisi C-osan tehtyä. Ajattelin tehdä piano+laulu-henkisen kasettiäänityksen talteen kyseisestä biisistä lähiaikoina..
Olen myöskin suunnittelut uusia nettisivuja Dropperia koskien, sivut tulevat olemaan värimaailmaltaan kirkkaanpunaista ja valkoista yhdistelevät.
Tuon avausraidan nimen ajattelin laittaa myöskin koko demon otsikoksi ja sen pohjalta tein levyn kanteen logon, joka tulee olemaan myös uusilla sivuilla mukana Dropperin ja Division Naturen logojen välissä. Levyn kanteen saattaa tulla vielä jonkinmoista kuvien yhdistelmää, en ole vielä keksinyt mitä siihen laittaisi.

Noiden biisien äänityksistä Timo ehdotti tuossa jokin aika sitten, että voisin hänen luonaan työstää biisejä pikkuhiljaa pala kerrallaan, kun kerran nuo koneet tuntuvat hyppivän silmille tällä hetkellä, ehdotus laitettu korvan taakse ja tännehän sitten ilmestyy stooria, kun asioissa tapahtuu edistymistä. Ruvetaan sitten äänittämään, kun on valmista materiaalia, jota tallentaa...

Sitten asia, joka on jostain syystä jäänyt roikkumaan: nyt on sitten kaikki DN-biisit saatavilla ja ladattavissa mp3'sina , tuolta sivun alalaidasta klikkaamaan gramofonin kuvaa, josta löytyy linkki mikseri.net:iin. Lataukset ja sivulla annetut äänet biiseille nostavat niitä kyseisellä sivustolla olevilla listoilla, joita he ilmoittavat päivittävänsä sunnuntaisin. Eli ei muuta kuin äänestämään/klikkailemaan Division Nature listoille.....

25.03.2004
Ohjelmia on asennettu nyt sitten koneelle ja jotain raitasekoiluja on tullut touhuttua. Tulevan demon kappalejärjestys on ollut selvillä jonkin aikaa, tekstejä en ole vielä miettinyt sen kummemmin, kuin että ensimmäisen kappaleen otsikoksi olen tällä hetkellä kaavaillut nimeä 'Sweet Equals Suffer', joka kertoo kauniista asioista, jotka ajan myötä alkavat raastamaan ja repimään. Noiden raitasekoilujen yhteydessä onnistuin jollakin ihme konstilla hävittämään tietokoneen syövereihin luomani rumputaustan, jossa oli kuultavissa jonkin sortin viidakkoheimo-meininkiä :(

Tällä hetkellä tämä musiikin luominen tuntuu pikkaisen sellaiselta takapuoli edellä puuhun kiipeämiseltä, kun ei oikein hallitse ohjelmia ja niiden ominaisuuksia eikä osaa vielä niitä hyödyntää, mutta kyllä tuokin kokeilemalla alkaa toivottavasti sujua...
Demon alkuun tulossa Dropper-aiheinen intro sillä mielellä laitettuna sinne, koska kyseessä tulee olemaan ensimmäinen tällä nimellä tuotettu paketti.

Viimeisen kuukauden olen tuon tietokoneen kanssa temppuilun lisäksi kerennyt nauttia sekä sulavasta lumesta, paistavasta auringosta ja livemusiikista. Livemusiikin osalta nautintoa ovat suoneet Minerva ja Entwine, jota olimme yhdessä Timon kanssa katsomassa kotikaupunkimme ensimmäisessä (???!!!???) ja toistaiseksi ainoassa rock-klubissa. Molemmat diggasivat keikkaa täydellä kympillä.. Minervaan olen tutustunut aiemmin ja nähnytkin livenä kerran (tämä oli siis toinen kerta) ja tykännyt bändin eteerisestä ja keinuvasta pop-rockista sekä bändin tarjoamasta svengaavasta rytmipuolesta unohtamatta tietenkään bändin suloista laulajaa Saraa... No nyt nämä jutut huitelee kyllä missä sattuu..
Niin ja tulihan tuossa eräänä iltapäivänä soiteltua Timon kanssa hupimielellä KISS:n biisejä nuottikirjan avustuksella...
Kevät on siis alkanut (taas) ja on ihanaa, kun ei ole niin kylmä, päätä ei jomota iltaisin ja voi kuunnella lintujen metelöintiä. Itselläni talvi on ollut energisin moneen vuoteen, jostain syystä pimeä vuodenaika rasittaa henkistä kanttia aikalailla ja olenkin jo pitkään pitänyt kevättä vuodenajoista suosikkinani.. Ja nyt kun tuota puuhaa riittää noiden "musavehkeiden" sielunelämän opiskelussa, niin eihän tässä mitään pahempaa kurjuutta ole kuitenkaan...

Timo antoi myös nipun uusia valokuvia, joita voit katsella täältä


Timon viimeisiä kuulumisia seuraavassa:
Viime aikoina olen soitellut eri artistien cover-kappaleita ja käynyt elokuvissa. Katsoin myös 2004 Grammy-gaalan, jossa oli kaikilla hyviä esityksiä. Erityisesti pidin White Stripesin esityksestä, Sarah McLachlan vakuutti myös. Funk-osuus oli loistava, uusi veri / sukupolvi musiikissa ei olekaan ehkä loppujen lopuksi niin huono juttu.....
Otimme myös uusia promokuvia, joihin tein viihteen vuoksi efektejä, että kuvat näyttäisivät hyviltä!!
It´s Only A Rain.
T: Timo

18.02.2004
Sitten edellisen kerran olen testaillut stereopiuhaa, tehnyt soundikokeiluja ja testinauhoituksia. Pianoille on valittu sopiva soundi ja kitarat korvaava äänimaailma on myös hahmottumassa. Kolkkoa ja goottia ääntä on luvassa ainakin edellämainittujen osalta, soundikokeilujen yhteydessä syntyi muuten ensimmäinen kahdella kädellä soitettu melodia..

Kuulokkeetkin on tullut ostettua ja nyt sitten odotellaan ohjelmien asentamista koneelle, että pääsen aloittamaan äänitykset.

14.01.2004
Onpahan tuossa tullut taas luotua muutaman kappaleen verran tekstiaihioita ja melodiapätkiä, mikä on positiivista, kun pelkäsin Division Naturen "hajoamisen" jälkeen, että kynä olisi tylsässä terässä, mutta onpahan tuo luulo osoittautunut vääräksi... Vanhoista ja uusista tekstiaiheista olen valinnut 10 vaihtoehtoa, joista 3 sopivinta tulee olemaan Dropperin ensimmäisellä demolla, näin ennakkoon kerrottuna on ainakin tekstien puolesta tulossa aika goottia tavaraa..

Tietokoneeseen on tässä välissä ilmestynyt uusi isompi kovalevy, tosin pienien yhteensopivuusongelmien vuoksi en saanut sen koko kapasiteettia käyttöön, mutta tilan, joka on käytössä pitäisi riittää musiikintekoon. Laitepuolelta ei puutu enää kuin kuulokkeet ja mikrofoni (senkin voi varmasti vuokrata, mikäli sille tulee äkillinen tarve) ja tietysti ohjelmat koneesta (pienin murhe näistä asioista). Kotikaupunkini valikoima laitteiden suhteen ei ole mitään 5 tähden luokkaa, soittimen ja koneen välille tulevan piuhan löytäminen oli oma operaationsa (ikävä kyllä)...
Tässä vuoden alkajaisiksi olen alkanut suunnittelemaan graafista ilmettä Dropperia varten, logosta on tulossa violetin ja valkoisen sävyjä sekä varjoja sisältävä ja demon kanteen olen ajatellut jonkinsorttista pyörrettä, johon liitän jossain vaiheessa muuta kuva-aineistoa riippuen jonkin verran mukaan tulevista lyriikoista, joista etsin jonkin "punaisen langan" kansitaiteeseen.

Olen ollut myös yhteydessä Timoon ja hän antoi loppuvuoden 2003 aikana äänittämänsä 8 kappaleen levyn, joista kaksi ovat cover-versioita Rolling Stonesin biiseistä All About You ja Last Time. Jälkimmäisiä emme voi laittaa nettiin esille tekijänoikeudellista syistä, mutta levyllä olevat Timon omat biisit ilmestyvät nettiin lähiaikoina.. Musiikki levyllä on kitaravetoista bluesille ja perinteiselle rhythm and bluesille kumartavaa instrumentaalimusiikkia.
Levyn lisäksi Timo antoi pieniä päivityksiä jäsensivulle ja ottamiaan valokuvia, joista tein aiheittain alasivuja ja niitä voi katsella seuraavista linkeistä:
liikennekuvat
yökuvat
enkelikellot
kultaiset metsät
pihlajat
talvikuvat
taidekuvat

...Dropper vaanii jo nurkan takana...

< Vuoden 2005 uutiset
Vuoden 2003 uutiset >


biografia diskografia vieraskirja linkit jäsenesittelyt musiikkia valokuvia(Timon ottamia) taidetta(Tommin tekemää)